Persoonallisuuden perusteet

Kuvittele että sinulla on kaksi ystävää, kutsuttakoon heitä vaikka Matiksi ja Saraksi. Heillä molemmilla on yksilölliset luonteensa, jotka olet oppinut tuntemaan. Tämän avulla pystyt ennakoimaan, kuinka he käyttäytyvät erilaisissa tilanteissa. Tiedät, että Matti ei luultavasti lähde kanssasi juhliin tenttiviikolla, tai että Sara haluaa todennäköisesti kokeilla jotain jännittävää yhteisellä ulkomaanmatkallanne.

Persoonallisuudella, jota arkikielessä usein luonteeksikin kutsutaan, tarkoitetaan jokaiselle ihmiselle ominaista yksilöllistä tuntemisen, toimimisen ja käyttäytymisen tapaa. Persoonallisuus vaikuttaa siihen, miten ihminen sopeutuu ympäristöönsä ja millaisia ympäristöjä hän itselleen valitsee. Persoonallisuus on suhteellisen pysyvä eri tilanteissa, ja sen ennakoitavuus toimii ihmissuhteiden perustana. Siinä tapahtuu kuitenkin myös muutoksia elämän aikana. Miten ihmisen persoonallisuus ilmenee ja kehittyy? Tässä kirjoituksessa tarkastelemme näitä kysymyksiä nykyaikaisen persoonallisuuspsykologian käsityksen valossa.

Temperamentti – persoonallisuuden biologinen perusta

Temperamentilla tarkoitetaan joukkoa synnynnäisiä taipumuksia, jotka määrittävät yksilölle ominaisen reagoimis- tai käyttäytymistyylin (Keltikangas-Järvinen 2006). Se pohjautuu vahvasti biologiaan: Ihmisten väliset temperamenttierot heijastavat yksilöllisiä eroja keskushermoston aktiivisuudessa ja aivojen neuraalisissa säätelyjärjestelmissä (Keltikangas-Järvinen 2009).

Temperamenttipiirteet ovat vahvasti perinnöllisiä ja tunnistettavissa jo pienillä vauvoilla. On havaittu, että vauvat eroavat muun muassa aktiivisuustasoltaan, siinä kuinka he reagoivat uusiin asioihin tai kuinka herkästi he ärsyyntyvät. Vauvan temperamentti vaikuttaa osaltaan siihen, millainen vuorovaikutussuhde hänelle ja vanhemmille syntyy. Lapsen temperamentti herättää vanhemmissa erilaisia reaktioita ja vaikuttaa siihen, kuinka he suhtautuvat lapseen (Keltikangas-Järvinen 2006). Temperamenttipiirteet selittävät sen, miksi samanlainen kasvatus ei vaikuta kaikkiin lapsiin samalla tavalla, tai miksi saman perheen lapset ovat niin erilaisia samasta kasvuympäristöstä huolimatta.

Lapsen kasvaessa temperamenttipiirteet eli taipumukset reagoida ympäristöön ja ilmaista ja kontrolloida tunteitaan pysyvät samoina (Keltikangas-Järvinen 2009). Temperamenttipiirteiden ilmiasu kuitenkin muuttuu iän mukana: aikuisen ärtyisyys ilmenee eri tavalla kuin vauvan. Kasvatus ja elinympäristö vaikuttavat siihen, kuinka temperamentti ilmenee vauvaiän jälkeen: niiden ja temperamentin vuorovaikutuksen seurauksena muodostuu aikuisen persoonallisuus (Keltikangas-Järvinen 2006).

Viisi suurta persoonallisuuden piirrettä

Persoonallisuuden piirteet ja niiden lukumäärä ovat olleet tutkijoiden mielenkiinnon kohteena 1900-luvun alusta asti, jolloin mies nimeltä Gordon Allport aloitti piirreteorian työstämisen keräämällä systemaattisesti englanninkielisestä sanakirjasta persoonallisuuden ominaisuuksia ja käyttäytymisen muotoja kuvaavia sanoja päätyen 4500 sanaan (Metsäpelto & Järvinen, 2009). Tutkimuksen jatkuessa noiden piirteiden lukumäärä on tiivistynyt.

Raymond Cattell (1905-1998, ks. McAdams, 2001) havaitsi, että vaikka ihmisen käyttäytymistä luonnehtii suuri määrä piirteitä, piirteet eivät ole toisistaan riippumattomia, vaan samantapaista käyttäytymistä heijastelevat piirteet muodostavat hierarkkisia ryhmittymiä. Esimerkiksi avuliaisuus, lämminsydämisyys ja ystävällisyys ilmaisevat yhtä taipumusta, jota kutsutaan sovinnollisuudeksi. Cattell havaitsi, että persoonallisuuden piirteet tiivistyvät 16 peruspiirteeseen.

Nykyään vallitsevan näkemyksen mukaan ihmisen persoonallisuuden piirteet voidaan tiivistää viiteen tai kuuteen piirteeseen, jotka rakentuvat edelleen kapea-alaisemmista alapiirteistä (Thalmayer, Saucier & Eigenhuis, 2011). ”Viiteen suureen” piirteeseen kuuluvat tunne-elämän tasapaino, ekstraversio, sovinnollisuus, tunnollisuus sekä avoimuus uusille kokemuksille (McCrae & Costa 2003). Lisäksi on ehdotettu, että rehellisyyteen ja nöyryyteen liittyvät ominaisuudet muodostaisivat kuudennen piirteen (Lee & Ashton, 2004).

Persoonallisuuden piirteistä tunne-elämän tasapaino ja ekstraversio pohjautuvat temperamenttiin. Ne heijastavat yksilöiden välisiä eroja siinä, kuinka herkästi heidän hermostolliset lähestymis- ja välttämiskäyttäytymisen järjestelmänsä aktivoituvat. Molemmat järjestelmät ovat evolutiivisesti hyvin vanhoja, ja ne ovat kehittyneet tukemaan selviytymistä. Lähestymiskäyttäytymisen järjestelmä aktivoituu, kun yksilö huomaa jotain uutta ympäristössään ja lähestyy sitä kiinnostuneena. Välttämiskäyttäytymisen järjestelmä puolestaan käynnistyy, kun huomataan jotain uhkaavaksi tulkittavaa (Read ym., 2010).

Tunne-elämän tasapaino eli neuroottisuus ilmentää sitä, kuinka voimakas taipumus henkilöllä on kokea kielteisiä tunnetiloja. Siihen liittyy kyky käsitellä stressaavia tilanteita. Heikko tunne-elämän tasapaino eli runsas neuroottisuus ilmenee huolestuneisuutena, vihamielisyytenä ja impulsiivisuutena.

Ekstraversio, jota voitaisiin nimittää myös ulospäinsuuntautuneeksi, ilmenee aktiivisuutena, itsevarmuutena, seurallisuutena ja iloisuutena. Ihminen, jolla tämä piirre ilmenee voimakkaana kokee paljon myönteisiä tunnetiloja, hakeutuu mielellään ihmisten seuraan ja tavoittelee jännittäviä elämyksiä. Vastaavasti henkilö, jolla ekstraversio on matala voi vaikuttaa varautuneelta. Hän viettää mieluummin aikaa yksin tai muutaman läheisen ystävän kanssa kuin isommassa joukossa.

Ekstraversion ohella sovinnollisuutta voidaan luonnehtia interpersoonalliseksi piirteeksi: Ekstraversio liittyy ihmissuhteiden määrään ja sosiaaliseen aktiivisuuteen, sovinnollisuus taas on yhteydessä suhteiden laatuun (Metsäketo & Rantanen, 2009). Sovinnollisuus ilmenee luottamuksena toisiin ihmisiin, huomaavaisuutena ja vilpittömyytenä. Henkilö, jolla piirrettä on vähän voi vaikuttaa töykeältä tai vihamieliseltä, ja hänen voi olla vaikea ottaa muiden näkökantoja huomioon.

Neljäs persoonallisuuden piirre on tunnollisuus, joka näyttäytyy siinä, kuinka järjestelmällinen, kunnianhimoinen tai harkitseva ihminen on. Tunnolliset ihmiset asettavat itselleen tavoitteita ja omaa niiden saavuttamisen tarvittavaa itsekuria. Tunnollisuuteen liittyvät ominaisuudet edesauttavat työssä menestymistä.

Avoimuus uusille kokemuksille on piirteistä kiistanalaisin ja vähiten ymmärretty (Metsäpelto & Rantanen, 2009). Se ilmentää rikasta mielikuvitusta, uteliaisuutta ja tarvetta laajentaa kokemuksia. Henkilö, jolla tämä piirre esiintyy vahvana nauttii taide-elämyksistä ja keskustelee mielellään syvällisistä asioista.

Se, kuinka ihminen ilmentää persoonallisuuttaan riippuu kulttuurista ja ympäristöstä, jossa hän elää. Amerikkalaisessa kulttuurissa arvostetaan ulospäinsuuntautuneisuutta ja itä-aasialaisissa pidättyväisyyttä: niinpä introvertti amerikkalainen joutuu skarppaamaan sosiaalisissa tilanteissa ja itä-aasialainen ekstrovertti hillitsemään itseään. Myös konteksti vaikuttaa: muodollisissa tilaisuuksissa, joissa edellytetään tietynlaista käyttäytymistä yksilöillä on vähemmän tilaa toteuttaa persoonallisuutensa mukaista käyttäytymistä kuin vaikkapa rennossa illanvietossa kavereiden kesken.

Puhuttaessa sekä temperamentista että persoonallisuuden piirteistä on tärkeää huomioida, että piirteet näyttäytyvät jatkumoina eivätkä joko-tai -tyyppisinä kategorioina. Ihmiset eivät näin ollen ole aivan yksiselitteisesti jaettavissa esimerkiksi ekstrovertteihin ja introvertteihin, vaan pikemminkin jonkun voidaan sanoa olevan 55%:sti ekstrovertti ja toisen 49%:sti.

Lisäksi piirteet noudattavat väestössä normaalijakaumaa: tämä tarkoittaa sitä, että suurin osa ihmisistä ilmentää tutkittua piirrettä keskimääräisesti, ja että ääriarvot – esim. hyvin korkea ekstraversio – ovat populaatiotasolla harvinaisia. Tarkasteltaessa jonkin yksittäisen henkilön persoonallisuutta eri piirteiden muodostama profiili kertoneekin eniten hänen persoonallisuudestaan: Esimerkiksi jos Matti saa keskimääräisiä arvoja ekstraversiosta, sovinnollisuudesta ja tunne-elämän tasapainosta, mutta hänellä on korkea tunnollisuus ja avoimuus uusille kokemuksille, voidaan luonnehtia, että Matin persoonallisuudessa korostuvat tunnollisuus ja avoimuus.

Mistä muusta persoonallisuus koostuu?

Arkikielessä puhuttaessa persoonallisuudesta viitataan usein juuri sen suhteellisiin pysyviin ominaisuuksiin, eli temperamenttiin ja persoonallisuuden piirteisiin. Laajemmassa mittakaavassa tarkasteltuna persoonallisuuteen kuuluu kuitenkin paljon muitakin osa-alueita. McAdams (1995) on jäsentänyt persoonallisuutta kolmikerroksisen mallin avulla. ”Pohjakerroksessa” sijaitsevat suhteellisen pysyvät temperamentti ja persoonallisuuden piirteet, joiden päälle muut persoonallisuuden tasot rakentuvat.

Toiseen tasoon sijoittuvat yksilön käyttämät selviytymiskeinot, henkilökohtaiset tavoitteet, elämäntehtävät ja arvot. Toisen tason elementit on ensimmäistä herkempiä muutoksille ja ympäristön vaikutuksille: ne ovat sidoksissa ikään ja voivat vaihdella myös esimerkiksi etnisen taustan, sukupuolen ja historiallisen ajan mukaan (McAdams, 1995).

Mallin kolmannelle tasolle asettuu yksilön tarinamuotoinen identiteetti. Sen avulla yksilö kokoaa yhteen edelliset tasot ja tekee niistä mielekkään kokonaisuuden. Tarinamuotoisen identiteetin ajatellaan kuvaavan aikuisen persoonallisuutta, koska sen katsotaan alkavan kehittyä aikuistumisen kynnyksellä, 18-25 ikävuoden kieppeille sijoittuvassa muotoutuvassa aikuisuudessa, jota pidetään voimakkaana identiteetin etsinnän aikana (McAdams & Adler, 2006). Tarinamuotoisen identiteetin merkitys korostuu myös elämänmuutosten yhteydessä: esimerkiksi lapsen syntymä tai läheisen kuolema voivat käynnistää prosessin, jonka seurauksena identiteetti ei ole entisensä.

Kokoavasti voidaan todeta, että persoonallisuutta on tutkittu paljon ja kuvattu vaihtelevilla käsitteillä. Tutkimus jatkuu edelleen, ja käsitys persoonallisuudesta kehittyy koko ajan. Persoonallisuutta kuvaavat käsitteet voidaan rinnastaa sameisiin ikkunoihin, joista kurkistelemalla voimme hahmottaa osan todellisuudesta. Vaikka käsitteet ovat vajavaisia, tarjoavat ne silti meille arvokkaita työkaluja itsemme ja toistemme ymmärtämiseen, jota voidaan pitää toimivien ja kukoistavien ihmissuhteiden pohjana. Lisääntyneen itsetuntemuksen kautta voimme myös tunnistaa itsestämme sekä vahvuuksia että kehittämisen kohteita.

Kirjoittaja: Laura Takkunen, psykologian maisteriopiskelija

Kuvat: Unsplash

Lähteet:

Keltikangas-Järvinen, L. (2006). Temperamentti ja koulumenestys. Helsinki: WSOY.

Keltikangas-Järvinen, L. (2009). Temperamentti – persoonallisuuden biologinen selkäranka. Teoksessa Meitä on moneksi: persoonallisuuden psykologiset perusteet. Metsäpelto, R. L., & Feldt, T. (toim). Jyväskylä: PS-kustannus, 40-57.

Lee, K., & Ashton, M. C. (2004). Psychometric properties of the HEXACO personality inventory. Multivariate behavioral research, 39(2), 329-358.

McAdams, D. P., & Adler, J. M. (2006). How does personality develop? Teoksessa D. K. Mroczek & T. D. Little (toim.) Handbook of personality development (s. 469-492). Mahwah, NJ: Lawrence Erlbaum.

McAdams, D. P. (1995). What do we know when we know a person?. Journal of personality, 63(3), 365-396.

McAdams, D. P. (2001). The person: An integrated introduction to personality psychology (5.painos). Forth Worth, TX: Harcourt College Publishers.

McCrae, R. R., & Costa, P. T. (2003). Personality in adulthood: A five-factor theory perspective (2. painos). New York, NY: Guilford Press.

Metsäpelto, R-L. & Rantanen, J. (2009). Persoonallisuuden piirteet ihmisten samankaltaisuuden ja erilaisuuden kuvaajina. Teoksessa Metsäpelto, Riitta-Leena & Feldt, Taru (toim.) Meitä on moneksi. Persoonallisuuden psykologiset perusteet. PS-kustannus. Jyväskylä, 93-110.

Read, S. J., Monroe, B. M., Brownstein, A. L., Yang, Y., Chopra, G., & Miller, L. C. (2010). A neural network model of the structure and dynamics of human personality. Psychological review, 117(1), 61.

Thalmayer, A. G., Saucier, G., & Eigenhuis, A. (2011). Comparative validity of brief to medium-length Big Five and Big Six Personality Questionnaires. Psychological assessment, 23(4), 995.

Advertisement