Mieti hetki maailmaa ilman musiikkia: hiljaisia kahviloita, puheentäyttämiä elokuvia ja kiusallisia ravintola-illallisia. Suurin osa ihmiskunnan historian aikana kehittyneistä toiminnoista on useimmiten jollain tasolla yhdistettävissä kahteen elämän jatkumisen kannalta tärkeään tehtävään: selviytymiseen ja lisääntymiseen. Toiminnoksi, joka ei suoraan edistä kumpaakaan näistä on huomattavaa miten paljon aikaa ihmiskunnan historiassa on käytetty musiikin tuottamiseen, kuunteluun ja esittämiseen.
Avainsana: psykologia
Viime viikolla saitte lukea Psykologiaa-sivuston blogitekstissä kognitioista ja sitä edeltävällä viikolla aivoista. Näissä teksteissä sivuttiin myös tunteita. Tässä tekstissä pohdimme hieman tarkemmin mitä tunteet ovat ja mikä niiden merkitys on ihmisen toiminnassa. Lisäksi kerromme hieman siitä, mitä tunteiden säätely on.
Vuosi 2017 lähenee loppuaan. Näin vuoden vaihteessa onkin hyvä hetki katsoa taaksepäin ja tarkastella, mitä kaikkea Psykologiaa-sivustolla on tapahtunut kuluneen vuoden aikana.
Suomen kielen sana ’aikaansaaminen’ on sikäli mainio, miten lyhyeen tilaan siinä on pakattuna kaikki olennainen aiheesta. Jotain pitäisi saada tehtyä ja mieluiten ajoissa. Useimmiten aikaansaamiseen ei kuitenkaan juuri kiinnitetä huomiota niin kauan kuin asioita saadaan aikaan. Joku saattaa kyllä olla erityisen aikaansaava tai ainakin vaikuttaa sellaiselta.
Lue lisää
Psykologiaan ja psykologeihin liittyy monia ennakkokäsityksiä, joista toiset pitävät enemmän paikkansa kuin toiset. Osaako kuka tahansa psykologiaa? Analysoivatko psykologit kaikkea ja kaikkia koko ajan? Onko psykologiaa mahdoton päästä opiskelemaan? Kokosimme yhteen 5 yleistä ennakkoluuloa psykologeista ja psykologiasta ja tarjoamme nyt niihin asiantuntijoiden vastauksen.