Antiikista nykyaikaan
Lääketieteen isä Hippokrates kuvasi noin 2 400 vuotta sitten henkilöä, joka ei uskaltaudu muiden seuraan, koska pelkää nolaavansa itsensä sanomalla tai tekemällä jotakin väärää ja joutuvansa näin muiden epäsuosioon. Nykyaikaiseen diagnoosiluokitteluun sosiaalisten tilanteiden pelko lisättiin vasta 1980-luvulla, mutta sen kuvaus on hämmästyttävän lähellä Hippokrateen antiikin aikaista kuvausta. Eurooppalainen ICD-10 ja yhdysvaltalainen DSM-IV pitävät molemmat sosiaalisten tilanteiden pelon keskeisenä diagnostisena kriteerinä pelkoa toimimisesta tavalla, joka saa muut arvioimaan yksilöä negatiivisesti. Nykymääritelmän mukainen sosiaalisten tilanteiden pelko on esiintyvyydeltään yleisin ahdistuneisuushäiriö. Se on kolmanneksi yleisin mielenterveysdiagnoosi – heti masennuksen ja alkoholismin jälkeen.
Sosiaalinen jännittäminen
Sosiaalinen jännittäminen on hyvin tavallista ja inhimillinen osa elämää. Kyselytutkimuksissa 90 prosenttia ihmisistä kertoo jännittäneensä joskus jotakin tilannetta ja 60 prosenttia kertoo jännittävänsä ainakin joitakin sosiaalisia tilanteita. Tutkimusten mukaan toiset tilanteet kuitenkin jännittävät meitä useammin kuin toiset.
Ryhmätilanteista jännitämme ennen kaikkea esiintymistä, kysymyksen kysymistä, itsemme esittelyä sekä kritiikin tai kehujen vastaanottamista muiden edessä. Kahdenkeskisistä vuorovaikutustilanteista jännitämme eniten romanttisen kiinnostuksen kohteen kanssa juttelua, auktoriteettien (kuten esimiehen tai opettajan) kohtaamista, erilaisia arviointitilanteita (kuten työhaastatteluja ja pääsykoetilanteita) sekä tuttavien yllättävää kohtaamista kadulla tai kaupassa.
Tilanteiden jännittävyys ei kuitenkaan synny tilanteista itsestään. Edellä lueteltuihin tilanteisiin liittyy psykologisia tekijöitä, joiden vuoksi niitä jännitetään herkemmin. Jännitämme enemmän silloin, kun tilanne on jollakin tavalla tärkeä tavoitteidemme kannalta, kun meillä on vain vähän kokemusta vastaavista tilanteista, kun emme voi olla varmoja lopputuloksesta tai kun meillä ei ole valmiina selkeitä toimintaohjeita tilanteen varalle. Lisäpainetta tuottaa, jos joudumme tilanteessa samanaikaisesti muiden arvioinnin kohteeksi ja oletamme muiden olevan kriittisiä arvioinneissaan. Lisäksi puolitutut ja tuntemattomat ihmiset jännittävät meitä enemmän kuin läheiset. Mitä enemmän edellä mainittuja tekijöitä tilanteeseen kasautuu, sitä herkemmin sitä jännitetään.
Kuvaajaan 1 on listattu yleisiä tilanteita, joihin sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivien pelot useimmiten kohdistuvat. Ne ovat pitkälti samoja tilanteita, joita kaikilla ihmisillä on taipumus jännittää. Tosin mitä harvinaisempiin tilanteisiin mennään, sitä paremmin tilanteet erottelevat tavallista jännittämistä ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Esimerkiksi esiintymisjännitys ei vielä yksinään ole kovin vahva merkki sosiaalisten tilanteiden pelosta, mutta esimerkiksi muiden ihmisten edessä syömisen jännittämistä esiintyy vain hyvin harvoin ilman sosiaalisten tilanteiden pelon diagnostisten kriteerien täyttymistä.
Sosiaalisten tilanteiden pelko
Sosiaalinen jännittäminen on hyvin yleistä, eikä pelkkä jännittäminen riitä mielenterveydellisen diagnoosin asettamiseen. Sopivassa määrin jännittäminen voi myös olla toiminnallista, koska se auttaa meitä keskittymään tärkeään tapahtumaan ja valjastaa kehomme vireystilan sopivaksi edessä olevaan haasteeseen.
Sosiaalisten tilanteiden pelosta voidaan puhua, kun jännittämisestä tulee epätoiminnallista. Tällöin jännittäminen muuttuu suhteettoman voimakkaaksi tilanteen uhkaavuuteen nähden. Se ilmenee useissa arkisissakin tilanteissa sekä kuormittaa henkistä hyvinvointia ja sosiaalista toimintakykyä merkittävästi. Toimintakyvyn kannalta oleellisin erotteleva tekijä on kuitenkin sosiaalisten tilanteiden pelkoon liittyvä taipumus välttää jännitystä herättäviä tilanteita. Sosiaalisten tilanteiden pelko alkaakin tilanteiden välttämisen kautta usein rajata elämänvalintoja ja elinpiiriä. Tämän vuoksi sitä on kutsuttu myös menetettyjen mahdollisuuksien häiriöksi.
Sosiaalisten pelkojen kehityshistoria
Sosiaalisten tilanteiden pelko kehittyy biologisten, psykologisten ja sosiaalisten mekanismien vastavuoroisen vuorovaikutuksen kautta. Perinnöllisyyden osuudeksi on arvioitu kaksostutkimuksissa noin 30–60 prosenttia. Yksilöiden välisiä eroja sosiaalisissa kokemuksissa selittävät ainakin hoivaajan kanssa elämän alkuvuosina koettu kiintymyssuhde ja vanhempien kasvatustyyli. Sekä ankara ja kriittinen kasvatus että toisaalta ylisuojeleva vanhemmuus on yhdistetty sosiaalisten tilanteiden pelon kehittymiseen. Hyvin yleinen sosiaalinen kokemus on myös omien ikätoverien parissa koettu kiusaaminen. Suuri osa sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivistä muistaa tulleensa kiusatuksi lapsena tai nuoruusiässä.
Sosiaalisten tilanteiden pelon kehittyminen ei kuitenkaan ole suoraviivaista, vaan se näyttäisi kehittyvän ainakin kahta, hieman erilaista kehityspolkua pitkin tarkkarajaiseksi tai yleiseksi muodoksi.
Sosiaalisten pelkojen yhteys ujouteen
Sosiaalisten tilanteiden pelko sekoitetaan usein ujouteen, ja arkikielessä termejä käytetään usein toistensa synonyymeina. Ujous on temperamenttipiirre, joka altistaa sosiaalisten tilanteiden pelolle. Noin 20 prosenttia ujoista ihmisistä kehittää jossakin vaiheessa elämäänsä sosiaalisten tilanteiden pelon. On kuitenkin tärkeää huomata, että 80 prosenttia ujoista ei kehitä sitä. Lisäksi noin 50 prosenttia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivistä ei ole ujoja synnynnäiseltä temperamentiltaan.
Sosiaalisen jännittämisen kokemusmalli
Sosiaalisen jännittämisen kokemusmalli tunnetaan varsin hyvin psykologisessa tutkimuksessa. Ennen tilannetta ahdistuneisuus ilmenee usein etukäteisinä huolina, joiden sisältönä on yleensä uhkakuvia siitä, mikä tulevassa tilanteessa voi mennä pieleen. Mielikuvien sisällöt ovat yksilöllisiä, mutta yhteistä niille on keskittyminen uhkiin mahdollisuuksien sijasta. Ne heijastelevat ydinpelkoa itsensä nolaamisesta tai muiden kriittisen arvioinnin kohteeksi joutumisesta. Noin 50 prosenttia ilmoittaa, että he pelkäävät erityisesti oman ahdistuneisuutensa paljastumista ja tulevansa arvioiduksi negatiivisesti tämän piirteen vuoksi.
Uhkaavat mielikuvat tilanteesta kestävät päiviä, elleivät viikkojakin, ja voimistuvat, mitä lähemmäksi tilannetta tullaan ajallisesti. Fysiologisella tasolla ahdistuneisuus ilmenee perhosina vatsassa ja jännittämisen tunteen aaltoina eri puolilla kehoa. Mieleen tunkeutuvat uhkakuvat väsyttävät ja kuormittavat yksilöä sekä ohjaavat välttämään ahdistuneisuutta herättävää tilannetta. Yksilö usein ymmärtää järjen tasolla, että hänen kokemansa ahdistuneisuus on epäsuhteessa tilanteen vaarattomuuteen, mutta hän ei kykene kokemaan tilannetta tunnetasolla vaihtoehtoisella tavalla.
Itse tilanteessa ahdistuneisuus ilmenee usein salpautumisena, punastumisena tai kehon vapinana. Yksilöt kuvaavat omien fysiologisten reaktioidensa hallinnan tunteen menettämistä sekä pakottavaa tarvetta piilottaa jännittämisen oireensa muilta. Tämän usein automaattisesti ilmenevän, omia jännittämisen oireita ylikontrolloivan reagointitavan seurauksena yksilöt kuvaavat muuttuvansa ilmeettömiksi ja eleettömiksi sekä kokevansa vaikeutta olla spontaani muuttuvissa tilanteissa.
Kokemusmalliin kuuluu myös sisäänpäin, omia jännittämisen oireita monitoroimaan kääntynyt tarkkaavuus, joka osittain sokeuttaa ulkomaailman tapahtumille. Yksilö näkee itsensä myös muiden näkökulmasta, ”yleisön silmillä”, ja kokee eräänlaista läpinäkyvyyden tunnetta: kiusallista tietoisuutta siitä, että muut huomaavat hänen jännittämisensä. Lisäksi kokemusmalliin liittyvät ulkoisen tarkkaavuuden ohjautuminen negatiiviseen positiivisen sijasta sekä taipumus tulkita asioita negatiivisessa valossa. Yksilö huomaa esimerkiksi esitelmää pitäessään herkemmin haukotuksen kuin kiinnostuneen katseen. Hän myös tulkitsee haukotuksen merkiksi oman esitelmänsä tylsyydestä herkemmin kuin esimerkiksi merkiksi haukottelevan henkilön huonosti nukutusta yöstä.
Tilanteen jälkeen kokemusmalli ilmenee omien virheiden murehtimisena positiivisten asioiden muistamisen sijasta. Omat virheet poimitaan ikään kuin suurennuslasin alle, omat onnistumiset unohdetaan tai tulkitaan olosuhteista johtuneiksi ja omat epäonnistumiset tulkitaan omaksi syyksi. Aikaisemmassa tilanteessa tehtyjen virheiden murehtiminen lisää tulevasta tilanteesta huolehtimista, ja näin kokemusmalli ylläpitää itse itseään.
Voiko sosiaalisten tilanteiden pelosta päästä eroon? Seuraava 13.1.2020 ilmestyvä Psykologiaa-sivuston julkaisu käsittee tätä kysymystä.
Kirjoittaja on Joni Martikainen, PsM, psykologi, tietokirjailija ja Ujonrohkaisija-verkkopalvelun pääkehittäjä
Helppolukuista kirjallisuutta aiheesta;
Keltikangas-Järvinen, L. (2019). Ujot ja introvertit.
Martikainen, J. (2020). Ujouden kartoitus – Ujon ihmistyypin voimavarat ja sosiaalisen jännittämisen riskitekijät.
Stenberg, J.-H., Koivisto, E.-M., Saiho, S., Pihlaja, S., Halme, S., Helkavaara, M., Joffe, G. & Holi, M. (2019). Irti sosiaalisesta jännittämisestä.
Tiirikainen, K. (2016). Ujon urakirja – Keinoja työelämän sosiaalisiin tilanteisiin.
Verkossa:
Mielenterveystalo on ilmainen verkkosivusto, josta löydät luotettavaa tietoa, oirekyselyitä ja omahoito-ohjelman sosiaaliseen jännittämiseen. Sivustolta löydät myös ohjeistukset hakeutumisesta sosiaalisten tilanteiden pelon nettiterapiaan: www.mielenterveystalo.fi.
Ujonrohkaisija on maksullinen verkkopalvelu, joka tarjoaa luotettavaa tietoa, yksilöllisen tilannekartoituksen ja harjoitusohjelman sekä ammattilaisen tukea sosiaalisen jännittämisen helpottamiseksi: www.ujonrohkaisija.fi.
Kirjallisuutta ammattilaisille:
Weeks, J. W. (2014). Wiley-Blackwell Handbook of Social Anxiety Disorder.
PSYKOLOGIAA 
One thought on “SOSIAALISTEN TILANTEIDEN PELKO – Menetettyjen mahdollisuuksien häiriö”